Lapsenteon vaikeus ja naimakauppoja

Lapsenteko oli tarkoitus aloittaa syyskuun alussa suunnitellulla esikäynnillä. Päällekkäisen menon vuoksi esikäynti oli kuitenkin pakko perua ja ai että sitä harmitusta! Jos näin pieni vastoinkäyminen pistää itkuhanat jo auki, kuinka sitten tapahtuukaan jos lapsi ei hoidoista huolimatta anna itsestään merkkejä? Ensikäynti on tässä vaiheessa ainakin itselle se tärkein merkkipaalu, koska se konkretisoi kaiken haaveilun, ja sen jälkeen (toivon mukaan) päästään tositoimiin! Tietysti väliin mahtuu psykologin tapaaminen, ja sekin ehkä hieman jännittää, koska siinä oma parisuhde ja omat äitiyskäsitykset pitää leväyttää aivan ventovieraalle ihmiselle auki, ja lopulta psykologi arvioi kuinka meni ja olemmeko sittenkään valmiita äideiksi. Joskin melko kummallinen ajatus, kun tälläkin hetkellä perheeseemme kuuluu kaksi lasta – jos psykologi ei katso meidän soveltuvan vanhemmiksi, otetaanko jo olemassa olevat lapset huostaan? :D Äärimmäisen naurettava ajatus, toisaalta.

Esikäynti on nyt syyskuun lopussa ja suunnitelmista poiketen lääkärinämme toimii mies. Aivan kamala paikka lähteä levittelemään mieslääkärille, vaikka varmasti ammattitaitoinen onkin! Vaikka nuoruudessa tapailinkin miehiä, on siitä useampi vuosi aikaa ja ajatus miehestä haarojenvälissä on melko outo. Lisäksi varmistus siitä, haittaavatko kuukautiset ensikäynnin mahdollista tutkimusta oli yllättävä; aikaa ei tarvitse perua vaikka kuukautiset olisikin päällä. Toivon mukaan siis ei ole :D Ensikäynnillä käymme varmaankin läpi täyttämämme esitieto-/terveyskyselyn, lisäksi ehkä kuulemme hieman lisää kuinka kaikki sitten käytännössä tapahtuukaan. Nyt ainakin itse olen melko lailla muiden blogien varassa, en ole suuremmin hedelmöityshoitoklinikoiden tai vastaavien nettisivuilla pyörinyt. Aikaa piti varata reilu tunti, joten siinä ajassa varmaan kerkiää saada melko paljon uutta tietoa, kun ne vaan sitten pysyisi päässä kun tarve tiedoille myöhemmin tulee. Niin suolaisen hinnan lapsenteosta joutuu maksamaan, että varmasti apua saa klinikalta myöhemminkin, rahaa vastaan tietysti.

Jotta elämä ei kävisi liian tylsäksi, päätimme rykäistä naimisiin ennen prosessin alkua. Kaikki sujuu kliinisesti maistraatissa 30 minuutin ajalla, ulkopuolisten todistajien läsnä ollessa. Maaria tulee maistraattiin suoraan töistä, vihkimisen jälkeen haemme eskarilaisen iltapäiväkerhosta, menemme omiin harrastuksiimme ja illalla lähden itse töihin yövuoroon. Eli niinkin romanttinen, ikimuistoinen tapahtuma ja hääyö! :D  Vihkiminen oli tarkoitus pitää salassa kaikilta sukulaisilta ja ystäviltä niin kauan, kunnes oikea hetki ja halu naimisiinmenolle tulee, sitten pidämme suuremmat juhlat. Joskin sormukset hommasimme jotta voimme kertoa menneemme kihloihin, on sentään jokin muisto vihkipäivästä.

Sormuskaupat olikin jännittävä tapahtuma! Pääsimme kaksin kaupoille, aikaa oli vain tunti ennen kuin piti lähteä pojan turnausta katsomaan. Äkkiseltään kolme kultasepänliikettä läpikolunneena voin sanoa, että luulin sormuksen valitsemisen olevan vielä vaikeampaa! Hieno sormus löytyi, ja mieleenpainuvaa oli etenkin myyjän reaktio naisparin sormuskaupoista. Pyysimme sormukset näytille, itse tutkailin niitä ja juttelin myyjän kanssa. Kun muutamien minuuttien päästä Maaria kertoi valinneensa jo sormuksen, myyjä kysyi: ”oletkos sinäkin menossa naimisiin?” Oli naurussa kyllä pidättelemistä, ehkä vielä enemmän kun kerroimme olevamme pari ja myyjä yritti paikkailla sanomalla, että onhan sellaisiakin pariskuntia jo paljon :D

Tällä hetkellä ajatus naimisiinmenosta ennemminkin ahdistaa, koska emme ole olleet edes kihloissa, eikä päivään pysty nyt panostamaan sillä innolla, kuin ehkä muussa tilanteessa tekisimme.  Maarialle tämä on jo toinen kerta, joten ahdistus vaivaa häntä ehkä enemmän. ”Sitten ei pysty lähtemään niin helposti suhteesta, ja se ahdistaa”, oli hänen kommenttinsa. Tottahan se on, mutta toisaalta lapsi sitoo meidät yhteen vielä tiiviimmin. Itsekään en naimisiinmenosta niin perusta; kirkkovihkiminen on poissuljettu jo pelkän vakaumuksen vuoksi, ja nykyään myös avopuolison huomiointi omaisuudenjaossa on olemassa. Eli mitäpä sitä ei lapsen vuoksi tekisi! J

Allu